Uutiset

Haemme kulttuuritapahtumia mukaan yhteiselle tutkimusmatkalle madaltamaan osallistumisen kynnyksiä!

Haemme pohjoispohjalaisia saavutettavuudesta ja oman tapahtuman kehittämisestä kiinnostuneita kulttuuritapahtumia mukaan Oulun Kulttuuritapahtumayhdistyksen ESR-rahoitteiseen Saavuta-hankkeeseen!

Etsimme mukaan monenlaisia – paikallisia ja yhteisölle merkittäviä – erityisesti kolmannen sektorin kulttuuritapahtumia, joilla on halua työskennellä saavutettavuuden teemojen parissa ja siten kehittyä ja löytää uusia yleisöjä. Emme hae valmiita osaajia, vaan kokeilunhaluisia löytöretkeilijöitä.

Tiistaina 12.11.2024 järjestettiin avoin etätapaaminen, jossa kerrottiin hankkeesta ja tästä hausta sekä keskusteltiin tapahtumien tarpeista saavutettavuuteen liittyen.

Tallenteen hankkeen esittelystä voit katsoa alta.

Tavoitteemme

Tavoitteenamme on kehittää tapahtumien saavutettavuutta ja koota yhteen hyviä ideoita ja käytänteitä, joiden avulla tapahtumat voisivat tavoittaa entistä laajemman yleisön. Pyrimme löytämään uusia keinoja ja oivalluksia, joiden avulla tapahtumiin olisi mahdollista osallistua entistä helpommin ja niistä olisi mahdollista nauttia erilaisista esteistä huolimatta – jopa etänä. Hankkeessa kerätyistä oivalluksista ja hyvistä käytänteistä viestitään pitkin matkaa tapahtuma-alan toimijoille.

  1. Tiedonkeruu- ja kartoitusvaihe

    Nyt käynnistyvässä ensimmäisessä tiedonkeruuvaiheessa haemme mukaan kulttuuritapahtumia, joille tehdään saavutettavuuskartoitus tai -katselmus. Kartoituksesta tai katselmuksesta tapahtuma saa kirjallisen raportin tapahtuman saavutettavuudesta sekä vinkkejä saavutettavuuden parantamiseen. Osallistuminen on tapahtumalle maksutonta, mutta tapahtumilta odotetaan aktiivista osallistumista yhteisiin tapaamisiin ja työskentelyyn saavutettavuusasiantuntijan kanssa. Tapahtumien tulisi myös olla valmiita kertomaan kartoitusmatkastaan ja saavutettavuuteen liittyvistä löydöksistä ja oivalluksista esimerkiksi kaikille avoimessa webinaarissa. Osallistuminen voi sisältää itsenäistä tiedonkeruuta ja -kokoamista sekä esimerkiksi saavutettavuustarkistuslistan läpikäymistä. Valitsemme mukaan tiedonkeruuvaiheeseen noin 8–10 erilaista tapahtumaa Pohjois-Pohjanmaalta. Tiedonkeruuvaihe toteutetaan 12/2024–6/2025.

  2. Pilottivaihe

    Pilottivaiheessa valitsemme kartoitusvaiheeseen osallistuneista tapahtumista noin viisi tapahtumaa, jotka jatkavat saavutettavuuden kehittämistä yhdessä saavutettavuusasiantuntijoiden kanssa. Tässä vaiheessa tapahtuman kanssa valitaan jokin saavutettavuuden osa-alue tai haaste, jota lähdetään yhdessä käytännön tasolla kehittämään. Kutsumme tässä vaiheessa myös erilaiset tapahtumayleisöt mukaan yhteistyöhön. Käytännön kokeiluilla kehitetään esimerkiksi tapahtumien viestintää, sisältöjä, monikielisyyttä, digitaalista saavutettavuutta sekä fyysistä ja kognitiivista esteettömyyttä.

  3. Digitaaliset mahdollisuudet ja taidepilotit
    Pilotoimme myös uudenlaisia digitaalisia osallistumisen mahdollisuuksia sekä haemme erillisellä haulla taiteilijoita, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään taiteen saavutettavuutta. Hankkeessa mukana olevat tapahtumat voivat halutessaan tehdä yhteistyötä taiteilijoiden ja/tai digitaalisten sisältöjen kehittäjien kanssa. Yhteistyö voi tarjota tapahtumille uusia taidesisältöjä tai avata uusia etäosallistumisen mahdollisuuksia.

Miten tapahtuma hyötyy osallistumisesta?

Osallistuminen lisää tapahtumatuottajien asiantuntijuutta. Toiminnalla tavoitellaan tapahtumien laadun kehittämistä saavutettavuuden näkökulmasta. Saavutettava tapahtuma houkuttelee enemmän ja moninaisempia osallistujia, mutta saavutettavuuden eteen tehdystä työstä hyötyvät kaikki. Hankkeeseen osallistuminen voi tarjota tapahtumille esimerkiksi tietoa ja vinkkejä oman tapahtuman saavutettavuudesta, uusia avauksia, yhteistyötä, uusia taide- ja digitaalisia sisältöjä, käännöksiä sekä tukea viestinnän suunnitteluun. Saavutettavuuskartoitukset antavat osallistuville tapahtumille selkeää ja räätälöityä tietoa siitä, mihin suuntaan saavutettavuutta kussakin tapahtumassa tulee kehittää ja missä saavutettavuuden osa-alueessa on vielä puutteita. Myös onnistumiset tulevat esille!

Kustannukset

Vastaamme saavutettavuusasiantuntijoiden kustannuksista. Hankkeessa on myös varattu rahaa mahdollisiin saavutettavuustoimenpiteisiin, joita pilottivaiheessa testataan. Nämä voivat olla esimerkiksi käännöskuluja, verkkopalveluiden saavutettavuustyötä, erilaisia saavutettavuutta parantavia hankintoja jne.

Tapahtuma, hae mukaan!

Hae mukaan lähettämällä sähköpostia Saavuta-hankkeen koordinaattori Minea Taivalaholle (minea@nulloulunjuhlaviikot.fi) 8.12.2024 mennessä. Hakukirjeen muoto on vapaa (voit lähettää myös esimerkiksi videon tai äänitiedoston). Vastaa hakemuksessa ainakin seuraaviin kysymyksiin:

  1. Esittele tapahtuma.
  2. Missä tapahtuma järjestetään ja milloin?
  3. Tapahtuman kävijämäärä.
  4. Millaista yleisöä tapahtumassa vierailee? Kuvaile tapahtuman keskivertokävijä.
  5. Millaisia yleisöjä haluaisitte tavoittaa?
  6. Millaisia saavutettavuuteen liittyviä haasteita olette kohdanneet? Kerro rohkeasti!
  7. Onko tapahtumanne tehnyt toimenpiteitä edistääkseen saavutettavuutta tai esteettömyyttä? Kerro niistä!
  8. Mitä saavutettavuuden osa-alueita haluaisitte erityisesti kehittää?
  9. Millaisia vaikutuksia toivotte osallistumisenne saavan aikaan?
  10. Onko tapahtumassa kerätty kävijäpalautteita? Kuvaile sitä.
  11. Millaiset resurssit tapahtuman tekijäjoukolla on hankkeeseen osallistumiselle?
  12. Yhteyshenkilö yhteystietoineen.

Oman tapahtuman saavutettavuuden nykytilannetta voi kartoittaa esimerkiksi Kulttuuria kaikille -palvelun materiaaleilla.

Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikenlaisten pohjoispohjalaisten kulttuuritapahtumien hakemukset!

Kysyttävää?

Kysymyksiin vastaa Saavuta-hankkeen koordinaattori Minea Taivalaho: minea@nulloulunjuhlaviikot.fi, p. 044 970 3334

Lisätietoja Saavuta-hankkeesta

Saavuta-hankkeen verkkosivut
Saavuta-hankkeen tiedote

Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus Euroopan sosiaalirahastosta sekä hankkeeseen osallistuvat kunnat Oulu, Ii, Kuusamo ja Raahe. Saavuta-hanke on osa Oulun Kulttuuritapahtumayhdistyksen Oulu2026 Delta Life -kokonaisuutta.

EU:n lippu sekä teksti: Euroopan unionin osarahoittamaElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus